sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Tilda pullea rantarouva ja neulatyyny.

Tässä vihdoin kuva perjantaina valmistuneesta pulleasta rantarouvasta. Kankaat ovat Amoriinistä ja omasta varastosta. Rouvan hiukset ovat ruskeaa Novitan foxi -lankaa.

Samin mielestä kuulemma aika hieno omakuva...


Tosin en koe olevani ainakaan vielä kovin pullea...




Toisessa kuvassa lisäksi Tildan tapaan -kirjan ohjeella tehty neulatyyny. Tottakai piti uuden kirjan ohjeita heti kokeilla. Kankaat jälleen Amoriinista ja puurengas Sinooperistä.



Seuraavaksi projektiksi otan muutaman neulakotelon teon ja olisihan se kiva tehdä jokunen enkeli. Äitienpäivälahjaksi voisi kokeilla tehdä vaikka tossuja tai jotain muuta kivaa.

Tulikin mieleen, että minä saan viettää ihan ensimmäistä kertaa omaa äitienpäivää!!!!

Ihanaa...

Postia!


Posti toi vihdoin perjantaina kauan odotetut kirjat Unelma kerhosta. Olen aivan ikionnellinen!!!!
Paketissa olivat Tildan tapaan -kirja sekä pientä ja suurta tilkuista -kirja. Lisäksi sain unelma muistikirjan sekä kauniit Tilda purkit. Olen yksi niistä onnellisista, jotka saivat aikki tuotteet kerralla sillä olen lukenut tuolta foorumeista, että kaikki eivät ole saaneet purkkeja eivätkä tilaamiansa kirjoja, koska tuotteet olivat loppuneet varastosta. He saavat tuotteet jälkitoimituksena.

Kerho -lehdestä pystyi tilaamaan myös tarvikkeet ja kaavat 53cm pitkään Tilda maalaistyttöön, ja tottakai se piti samantien tilata. Nyt sitten taas odotellaan...

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Odottelua


Väsyttää kamalasti....

Tympäsee myöskin, koska Unelma kerhosta ei vieläkään ole tullut postia... Odotan kovasti Tildan tapaan -kirjaa sekä Pientä ja suurta tilkuista -kirjaa. Lisäksi pitäisi tulla pari metallista Tilda -purkkia. Mutta mitään ei ole kuulunut...

...Ei tänäänkään...

...jospa huomenna.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Ostoksilla...

Eilen kävin ostoksilla kaupungilla ja Sinooperistä oli pakko ostaa Tilda -kankaita ja -nauhoja. Lisäksi ostin nukenhiuksia rantaleidiä varten. Aitoa Tilda -hiusta ei Oulun Sinooperitä löytynyt joten tuohon oli tyydyttävä. Puurengaskin tarttui mukaan. Siitä teen jossain välissä sen neulatyynyn.....



Alemmassa kuvassa on aikaisemmat kangasostelut Oulun Amoriinistä. Nuo Tilda kankaat ovat hieman hintavia, joten en raski niitä kovin paljon käyttää kun edullisempiakin kankaita on saatavilla. Amoriinissä oli aivan ihastuttavia pallokankaita ja tuohon keltaisen päädyin sitten. Ruutukahgaskin on aivan yli ihana.

Ensimmäinen Tildailu!

Heissan!!

Nyt päätin minäkin blogin aloittaa. Kaikkea en vielä osaa, mutta, jospa sitä pikkuhiljaa opitaan.

Aloitetaan tällä Tildailulla.
Tässä ensimmäinen Tilda työni joka valmistui viikko sitten. Kankaat eivät ole aitoa Tildaa, mutta tämä nalle meneekin leikkikaluksi Hillalle. Kankaana olen käyttänyt pehmoista velouria. Korvat ja nenu ohutta puuvillaa. Kuva ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta hoitaa asiansa.

Työn alla on lisäksi pullea ranta leidi, ja kunhan saan sen valmiiksi lisään siitäkin tänne kuvan. Puolivuotias tyttönen vie suurimman osan ajastani, joten työt valmistuvat hiljokseen...