lauantai 8. syyskuuta 2012

Tänään ommeltuja.

Tänään oli äidin ompelupäivä. Toki tehtiin muutakin, mutta nämä ompeli siinä ohessa.
Pojalle Sampsukasta tilatusta  lillestaff;in liikenne-trikoosta pitkähiainen t-paita sekä raitahousut Tähtiaplikaatiolla.
Neitille myös raitahousut, jossa sydämet molemmissa polvissa. Raitakangas housuihin löytyi äitini pari vuotta sitten antamista kankaista, jotka ovat odottaneet inspiraatiota. Tällaista sitten syntyi.




tiistai 4. syyskuuta 2012

Kuvia hahmoista.

Eli tässä nämä itse suunnittelemani hahmot pikku hiljaa esittäytyvät.
Ensimmäisenä esiintyy pöllö Hoo ja pikku pöllöt. Hoo on halattavaa kokoa ja pikkupöllöt kulkevat avainten mukana.
Idea näihin lähti jo yli vuosi sitten kun näin Arlan mainoksen jossa pikku tyttö pujahti leluarkkuun ja siinä leluarkun päällä istua napotti iso pöllö. En löytänyt mistään tuolloin pöllö pehmoa, joten päätin tehdä oman.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Käsityökirppiksellä...

Olimme ystäväni kanssa Oulun  Käsityökirppiksellä Pohjankartanossa eilen Lauantaina  1.9.2012.
Suunnittelemani Pehmoeläimet näkivät tuolloin ensimmäisen kerran "ulkomaailman". Oli pöllöä, ötökkää ja pupua. Pöllöjä oli myös avaimenperinä. Pöllöt oli myyjäisten hitti, muuta ei oikein sitten myyjäisissä mennytkään.